
Toimela Brass
Ooppera, kantaatti, kabaree ja satu
Vuonna 1996 valmistui Jussi Leppälän johtamana ja Toimelan kuoron (Helsingin Laulun), kansantanssiryhmien, lausuntapiirin, laulunopiskelijoiden ja opistolaiskunnan luottamushenkilöiden avustamana Robert Kurkan säveltämä ooppera The Good Soldier Schweik. Se esitettiin Helsingin kansainvälisen setlementtikonferenssin yhteydessä.
Juhani Meriluodon Schweik-ohjaus "lämmitettiin" uudestaan syksyllä 1998 Toimelan 60-vuotisjuhliin. Samoihin juhliin suurustettiin jälleen myös Toimelan kantaatti. Oopperassa ja kantaatissa useat orkesterin jäsenet esiintyivät myös laulajina.
Oopperan tekemisen myötä koettu Toimelan opintopiirien yhteishengen vahvistuminen todettiin tyydytyksellä myös opiston johtoportaassa. Veijo Majavan musiikkityöhön nojasi kaksi seuraavaa produktiota. Ensimmäinen rakentui P. Mustapään teksteihin sekä lausuntaryhmän, yksinlaulajien ja muutaman soittajan tulkintoihin. Isona yhteisproduktiona toteutettiin vuosina 2001 ja 2002 kabaree ”Tanssi kanssamme valssi”. Esityksessä olivat mukana orkesterin ja laulajien lisäksi opiston tanssiryhmät, maalauspiiri, lausujat, kirjoittajat, kuvataiteilijat ja puutyöryhmät.
Kabareen ohella ohjaaja Hannele Martikainen työsti erityisesti lapsille suunnatun Sergei Prokofjevin musiikkisadun "Pekka ja susi". Esittäjinä olivat Toimelan johtokunnan jäsen, amatöörilausuja ja -näyttelijä Seppo Reiman ja Toimela Brass. Teosta esitettiin Helsingin ala-asteen kouluissa. Se tuntui tuottavan iloa myös Kaunialan sotavammasairaalan potilaille.
Toimela 70 vuotta
Toimelan juhliessa 70-vuotista taivaltaan vuonna 2008 oli siirrytty uuden toiminnanjohtaja-rehtorin, Minna Prunnilan, kauteen. Orkesteri oli juhlavuonna näkyvästi ja kuuluvasti esillä. Syksyllä pääjuhlassa Snellmanin koululla kannoimme jälleen kerran osavastuun Toimelan kantaatista. Teoksen osat ovat aikojen kuluessa vakiintuneet järjestykseen "Toivo - rakkaus - usko". Olimme jo kesällä elävöittäneet palstapuutarhan 70 vuotta kattavaa historiallista kuvaelmaa.
Uudestaan lämmittämämme musiikkisadun "Pekan ja suden" esitimme juhlavuonna toukokuussa Sepänpuiston lastentapahtumassa ja syksyllä Santahaminan ala-asteen koulussa. Sadun kertojana oli nyt saxofonistimme Merja Kuosmanen. Kaunialan sotavammasairaalassa pidettiin konsertti alkukesän helteiden aikaan.
Juhlavuonna konsertoimme lisäksi vaihtelevin ohjelmistoin Wiaporin tuoppi - purjehduksessa, Espan lavalla sekä Tehtaankadun ala-asteen koulun 100-vuotistapahtumassa. Ilahdutimme myös Myllypuron sairaalan potilaita ja Kruununhaan asukkaita Tervasaaressa. Joulun aikaan esitimme Välimeren maiden musiikkia Kampin palvelukeskuksessa ja avustimme tavan mukaisesti Agricolan kirkkopiirin tilaisuuksissa..
- Toimela Brass
- Orkesterin alkuvaiheet
- Kehityksen vuosia
- Keikkoja ulkomailla
- Isoja produktioita
- Yhteisöllistä soittoa
