Toimela Brass

 
KEHITYKSEN VUOSIA

Petri Juutilaisen akatemia
Vuoden 1982 alussa Toimela Brassin ohjaajaksi ja opettajaksi saatiin alan ammattilainen, diplomipasunisti Petri Juutilainen - arvostettu SBB:n kapellimestari. Opimme musiikin teoriaa, soittotekniikkaa ja tulkintaa. Paneuduimme jo myös vaativampaan ohjelmistoon, kuten Bachiin, operettisävelmiin ja Sousan marsseihin.

Petri Juutilaisen maine taitavana soittajana ja kapellimestarina houkutteli orkesteriin uusia jäseniä, joilla oli jo melkoiset muusikon taidot. Vuonna 1988 orkesterissa oli peräti 29 vakituista soittajaa.

Orkesterin varajohtajina toimivat tuohon aikaan Veijo Majava ja Taisto Tyrväinen, joka suunnitteli orkesterille logon. Pertti Vanhataloon, nykyiseen ”varakapuun”, tutustuimme vuonna 1982 SBB:n kautta.

Jussi Leppälän epookki
Toimela Brass siirtyi uuteen epookkiin, kun ohjaajaksi ja kapellimestariksi kiinnitettiin Jussi Leppälä vuoden 1993 alussa. Hänen kautensa jatkuikin 15 kunnioitettavaa vuotta. Jussi Leppälä oli alun alkaen tärkeänä esikuvana soittotaitonsa ja täsmällisen johtamistapansa vuoksi. Hän ujutti lisäksi diplomi-insinöörinä yhteiseen keitokseemme oman erikoisen mausteensa - teekkarihuumorin. Vuoden 2009 alusta hän luovutti tahtipuikon Martti Vesolalle.

Nykypäivää
Toimelan opisto on  kasvanut luonnollisen kehityksen kautta varsin musiikkipainotteiseksi aikuisopistoksi. Toimela Brassin ohjelmistoa on kartutettu määrätietoisesti ja viety yhä vaativammalle tasolle.

Aktiivisten soittajien määrä on vaihdellut viime vuosina 20-25:ssä. Orkesteriin sitoudutaan yleensä siinä iässä, kun opiskelut ovat ohi ja elämä on alkanut vakiintua. Itsetunto jytää jo tarpeeksi vahvana kestämään opinaskelissa ehkä koettavia pettymyksiä ja odotukset ovat asettuneet todellisuuden putkeen.

Kun ollaan bändille "uskollisia”, keski-ikä kipuaa korkealle. Huomattava osa nykyisistä soittajista on jo eläkkeellä. Koulutustaso ja ammattiin perustuva jakauma noudattaa kansalaisopistojen yleistä trendiä eli tavallisin opiskelija on keskiasteen koulutuksen saanut ylempi toimihenkilö. Sukupuolijakauma sitä vastoin sotii räikeästi yleisiä harrastuneisuustottumuksia vastaan. Miehet päristelevät enemmän kuin naiset.